Esikoisen synnytys: (huom. kaikkien synnytykset ei ole tälläisiä tämä on vähän kurjempi kokemus)
1348708.jpg

Esikoisella oli aikanaa laskettuaika 29.12.1997. No mä odottelin kärsimättömänä ensin joulukuuta, sit joulua ja lopulta vuoden loppua. 29.12 ajattelin että eihän tämä mitään, ei ne aina synny laskettuna aikana. Uutenavuotena vähän jännitti, olo oli innostuneen ja pelokkaan odottava..Päivät kului, mitään ei tapahtunut. En edes tiennyt mikä on supistus. Kivuttomia mahan kovettumisia oli ollut joskus rasituksen yhteydessä ja siinä kaikki. Odoteltiin vain. Neuvolassa sanottiin että no niin lähete pitää laittaa polille että 11päivää on yli.

Menin siis 8.1.1998 polille ja siellä otettiin käyrää ja katsottiin ultralla sekä kohdunsuun tilanne. Mitään edistystä ei kohdunsuulla ollut tapahtunut sitten edellisen käynnin rv 35 eli kanava tallella ja kiinteä sekä kiinni...Eli ei mitään merkkejä jotta mitään olis tapahtumassakaan...Käyrän perusteella lääkäri teki käynnistyspäätöksen, kun oli niin "vaihtelematonta ja jäykkää"

Valmistelu huoneessa hoitaja antoi sairaalavaatteet ja kysyi että miten se peräruiske. Päätin että tottahan se suolikin on syytä tyhjätä kun kerta kohta synnytetään. Ei ollut mieluinen mielikuva että vauva syntyy kakkakasaan.
Jännitys vatsassani kiristeli kun mentiin synnytyssaliin odottamaan tippaa. Siinä välissä tuotiin ruoka, verilettuja. Eivät kuulu mun herkkuruokiin, mutta innoissani söin sen minkä pystyin. Arvelin että tarvitsen kaikki voimat tulevaan koitokseen.

Tippa laitettiin siis, oksitosiiniä. Minä luulin että suurinpiirtein alkaa heti supistella ja kohta ponnistetaan...Vaan mitään ei tapahtunut, ei supistanut. Annosta suurennettiin eikä mitään. Pienen pieniä sillon tällön tulevia suppareita vaan. Suurimmallkaan annoksella ei saatu mitään aikaiseksi.

Pääsin tarkkailuhuoneeseen ja päätettiin yrittää seuraavana päivänä uudestaan.

Yö oli levotonta. Käytävillä juoksi ihmisiä ja viereisissä synnytyssaleissa huusi naisia ponnistuspoltoissa. Minusta se kuuosti ihan teurastamolta ja unet karisi silmistä. Vauvan parkaisut saivat silmäni vuotamaan solkenaan ja käsi siirtyi siveleämään omaa pyöreääkin pyöreämpää kumpua, jossa masukki itsepintaisesti köllötteli.

9.1.-98
Aamulla odoteltiin lääkärikiertoa. Lääkäri päätti laittaa Vagitorum nimistä ainetta kohdunsuulle. Tarkoituksena kypsyttää kohdunsuu synnytystä varten. Aine laitettiin ja odoteltiin eikä mitään vieläkään. Pääsin osastolle odottelemaan mitä tuleman pitää. No vihdoin viimein siellä alkoikin supistella. Kävin suihkussa eikä supparit loppuneet. Hoitaja tutki tilanteen ja olin ilmeisesti sen verran auki että päätti laittaa mut takas salille.
Matkalla sain astmakohtauksen

Aikansa siellä ravasin supistusten kourissa, mutta ei ollut virallisesti synnytys käynnistyntyt. Kätilö tuikkasi petidiniä kankkuun ja supistukset loppuivat.
Yö oli samanlainen kuin edelliset eli käytävällä kaikui synnyttävien ja vastasyntyneiden äänet.

10.1.-98
Seuraavana aamuna otettiin käyrää ja yhtäkkiä sydänäänet hidastuivat ja loppuivat ja kone alkoi huutaa suoraa huutoa, säikähdin että nytkö se vauva kuolee ennenkun ehdin ees näkemään hänet. Ilmeisesti oli ottanut itse omasta napanuorastaan kiinni joka aiheutti sykkeen laskun ja siihen kone reagoi...Mulle oltiin aiemmin väläytelty kotiin menon mahdollisuutta ("hakemaan käynnistysgeeliä mieheltä") ja kuulema kotiin ei enää asiaa, vaan lääkäri tuli puhkomaan kalvot ja tiputus aloitettiin taas. Nyt kyllä alkoi supistella kun tippa virtasi. Oksensin illan mittaan makkarasopatkin.
Tiptus kun oli pakko lopettaa (saa tiputtaa vain sen 6h sen jälkeen ei enää vaikutusta) niin supparit loppui. Yön vietin lorahdellen ja kroonikkovaipoissa. Vessaan kun meni niin valui uusiutuneita lapsivesiä pönttöön.

11.1.1998
Aamulla taas kymmenen jälkeen uusi tippa. Nyt alkoi napakasti suppailemaan ja minä kiikuin keinutuolissa supistusten mukaan kiihtyvään tahtiin, jonka käsinojia puristin rystyset valkeina yhä tiukempien supistusten tahtiin. Televisiosta tuli lasten ohjelma missä pieni punainen kissa oli lähtenyt karkuteille ja lapset lähtivät sitä etsimään. Mitään en voinut syödä välissä! Pääsin lopulta saliin tarkkailuhuoneesta ja kivut olivat tosi kovat jo siinä vaiheessa. Suoneen meni sekä osksitosiiniä että ravintoliuosta.Lopulta kätilö tilas mulle epiduraalin. Lääkäri oli ulkomaalainen mies joka oli tosi mukava, mun mielestä ihan ku taivaan lahja. Puudutus oli ihana, taivaallinen. Niin ihanaa rentoutunutta olotilaa en ollut siihen mennessä vielä koskaan kokenut. Makasin vaan ja olo oli lämmin. Supistuskäyrä oli kuin himalajan vuoristo eli töitä tehtiin vaikkei se tuntunut. Makoilin tunnin verran kun alkoi tuntumaan painetta...Välissä katetroitiin pissit rakosta ja sekös sattui..

Siirttyttiin ponnistusvaiheeseen. Puudutuksen teho oli hävinnyt ja jokainen ponnistus sattui sairaasti. Supistus ei sattunut se oli kuin sisäinen pakko, mutta se pää tuntui jätti-isolta ja siltä kun olisi päällystetty partakoneen terillä. Pelkäsin repeämiä ja pelkäsin episiotomiaa..Lopulta koetettuani kaikelaisissa asennoissa, parhaaksi koin sellaisen missä sain vetää käsillä kahvoista ja tukea jalat kätilöihin. Sillon vihdoin sain ponnistettua vauvan pään ulos. HUH mikä helpotus!!!!Vielä piti ponnistaa vartalo, mutta vaikein oli takana.Ponnistusvaiheen kesto 58minuuttia! Pikkuisen poikani tuntua mahanpäällä, ensimmäistä "kaikkitietävää" katsetta syvänsinisistä silmistä en koskaan voi unohtaa! Milloinkaan en ollut tajunnut miten syvästi voi rakastua ensisilmäyksellä!
Vauva oli poika 3615 ja 52cm, syntyi 17:56 11.1.1998

Jälkeisten jälkeen tuli lääkäri ompelemaan repeämiä, sillä epparia ei lopultakaan oltu tehty ollenkaan joten saldo oli II ja III-asteen repeämä ja muu repeämä. Ompelu sattui vaikka puudutettiin joka sekin sattui. Ompelu kesti vielä melkeen yhtä kauan kun ponnistus ja tikkejä oli joka paikassa..Tänä päivänäkään en ole alapäästä ihan saman kuin ennen synnytystä eli pari "sotavammaa" jäi.

Verta ei mennyt kovin paljoa,mutta silti olin huonossa kunnossa ja en voinut itse kävellä osastolle, enkä seuraavanakaan päivänä päässyt suihkuun yksin ja se parin metrin matka huoneen ovelta suihkuun kesti puolituntia....

Meinasi tulla pelko tästä, mutta vauvakuume oli vahvempi...


Ne jotka ette ole synnyttäneet ja luitte tämän,muistakaa että jokainen synnytys on yksilöllinen kokemus, mitä ei voi verrata toisten synnytyksiin. Kivutonta se tuskin on muttei aina niin hurja kuin tämä. Loppujen lopuksi ei tämä taida olla niin kovin erikoinen tarina paitsi että vauva viihtyi vaan masussa eikä olisi halunnut tammikuun pakkasiin syntyä!


Toinen synnytykseni


Laskettu aika oli 19.4.2001, jossain alun ultrassa oli kyllä katsottu että jopa 9päivää olis heittoa lasketussa, mutta sitä ei muutettu kumminkaan.

Alku meni nopeasti kun opisekelin. Toivoin ja uskoin että synnytys käynnistyy isekseen tällä kertaa. Kevät lähestyi ja tuli huhtikuu. Vauva painoi jo tosi alas ja oli sekä laskeutunut että kiinnittynyt jo varhain. Viimeisessä lääkärintarkastuksessa kyllä oli kohdunkaulat tallella ja vähän pehmentynyt suu.
Ei supistellut. Kävelin jokapäivä hulluna ja harrasteltiin sitä yhtä s:ää
Mitään ei tapahtunut. Jossain vaiheessa iski se varmuus että ei tälläkään kertaa tule itse pois. Vessareissulla vahtasin hulluna että tuleeko vettä, verta tms...

Lopulta oltiin taas 11päivää yli ja vain yhtenä päivänä oli suppaillut harjoitussuppareita. Oli vapun aatto. Mentiin kontrolliin ja otettiin käyrää, ultrattiin ja kohdunsuu tutkittiin. Kanavaa sentti ja kohdusuu pehmeä ja ½senttiä auki. Mitään synnytykseen viittaavaa ei ollut. Lääkäri oli sama kun viimeks ja sano ettei tällä kertaa käynnistä kun ei mitään syytä/hätää. Päästiin kotiin. Seuraava aika kahden päivän päähän.Käytiin mökillä rantasaunomassa ja ilma oli lämmin. Kotona päivä ja seuraava meni niiiiiiiiiiiiiiin hitaasti, vähän supisteli jo kun sisätutkimuksessa lääkäri kiusas kohdunsuuta. Ei mitään....

Taas mentiin keskiviikkopäivänä 2.5.01 kontrolliin ja tällä kertaa paineet oli koholla. Alapainekin yli 90 vaikka mulla on aina ollu 50-60...No silti sama lääkäri jälleen lähetti kotiin...painoarvio 3550.

Viimeinen aika oli pe 4.5.2001 ja sillon olin jo ärtsynä valmiiksi. Tällä kertaa pääsin jonkun kandin tutkittavaksi. Kohdunsuu auki sentin ja kanavaa edelleen jäljellä. Myös oma lääkäri tutki ja päätti että laitetaan sitten kohdunsuulle kypsyttävää geeliä...

Päästiin osastolle. Sisätutkimuksesta äityi supistelemaan ja suppareita tuli aika säännöllisin välein ruokailun ajan ja siihen saakka kunne oli Cytotecin laitto. Se oli geeliä ja sen jälkeen piti maata tunnin verran sägyssä käyrässä.
Geelin laittanut lääkäri piti koko kypsyttelyä turhana ja oli sitä mieltä että olis riittäny jos kalvot puhkastaaan. Ei tullut mieleen että olisinko voinut itse vaikuttaa asiaan ja toivoa mielummin sitä...

No sitten tunnin makaamisen jälkeen supparit alkoikin voimistua ja tulivat kokoajan säännöllisesti. Mies tuli takasin ja kolmen jälkeen päästiin synnytysalille. Kivut kovenivat ja kovenivat mutta kohdusuu ei auennut sen 3-4cm jälkeen yhtään moneen tuntiin. Kätilön kanssa ei oikeen synkannut. Sain petidiiniä mistä ei tullut muuta kun paha olo. Käveltiin miehen kanssa toiseen päähän käytävää ja sain oleskelutilassa jyväpussin selkääni. SE auttoi vain vähän ja repivin kipu oli kohdunsuulla. En meinannut päästä takaisin huoneeseen kivuiltani. Mitään lääkettä kuten epiduraali ei kätilö tarjonnut kun liian aikaista..
Tokaisi vielä että ei tästä mitään tule, minä katsoin kun tulit että varma synnyttäjä tulee mutta ei tämä edisty, otat kipulääkkeen, nukut ja yritetään huomenna uudestaan..Kiemurtelin tuskissani sängyllä...

Kätilöiden vuoro vaihtui

vuoroon tuli herttainen kätilö joka tutkittuaan minut sanoi että tämä edistyy hienosti yli 5cm auki jo, haluatko epiduraalin? se oli kuin taivaan lahja. Kätilö puhkaisi kalvot jotta pinni saatiin päähän kiinni. Siitäkös supistelu äitiy kamaliin mittasuhteisiin, varsinkin ku oksitosiini laitettin tippumaan. Meinas taju mennä välilää. Onneksi anestesia lääkäri tuli äkkiä ja päästiin puuduttamaan. Muutama supistus meni niin että jouduin ääntelyllä sitä helpottamaan. Sit ei mitään enää ja olo oli ihana. Heti kun kipu loppui alkoi tuntua että herranjestas sehän tulee nyt jo..kätilö kasoi ja totta tosiaan kalvojen puhkaisun jälkeen olin olin nopeasti auennut 10:n senttiin. Päästiin ponnistamaan. Piti vaan odottaa että laskeutuu kanavaan vauva, siinä tuntui vaan kestävän ja kestävän. Oli hassua maata 10cm auki mutta mitään ei tapahtunu.Lopulta sitten alkoi tuntua että ponnistuttaa, epiduraali tosin vei kivut ja ehkä suurimmaksi osaksi sen ponnistamisen tarpeenkin.Ponnistelin muutaman kerran ja tyttö solahti ulos.
3655 ja 50cm maailman kauneinta prinsessaa tummassa tukassaan makasi pian mahani päällä..Äiti ja varsinkin isi oltiin heti myytyjä...Ei repeämiä, epparia, ei tikkejä...



Loppujen lopuksi oli kuitenkin helppo synnytys, vain se otti päähän kun kätilö vei multa kaiken toivon ja tarkoituksen kivun sietämiseltä....

Vauva syntyi klo 00:37 5.5.2001

Tarinan kolmas osa eli kolmas lapsemme poika


Keskiviikona 23.4 alkoivat supistukset n klo 11 aamupäivällä. Pariin päivään en
ollut syönyt paljoa mitään enkä kunnolla nukkunut noidannuolen takia. Supistukset
jatkuivat kokopäivän mutta eivät juuri koventuneet. Tulivat kuitenkin
säännöllisesti 10 minuutin välein. Päätimme lähteä käymään synnärillä näytillä,
koska miehen piti mennä vielä yöksi töihin ja jos tulisikin kiire jostain syystä
tms.

Päästyämme sairaalaan, makasin käyrillä vähän aikaa. Supistuksia piirtyi paperiin,
mutta eivät olleet muuttuneet miksikään..


Jäin sairaalan kuitenkin yöksi.

Seuraavana päivänä 24.4 supistukset jatkuivat samanlaisina, mutta kohdunsuun
tilanne oli kuitenkin sama kuin tullessa eli 2lle sormelle auki..

Lääkäri tuli kierrolle ja totesi ettei ole kunnolla käynnissä synnytys eikä ole
mitään akuuttia syytä käynnistääkään. Lääkäri näki ilmeisesti ilmeestäni että olen
ihan kypsä tapaus ja antoi luvan kalvojen puhkaisuun kuitenkin

klo 11:40 kalvot puhkaistiin ja supistukset kovenivat heti. Vauvan päässä oli
scalp piuha ja olin kiinni koneessa, joka oli ihan uusi sairaalassa eikä niitä
ole suomessa kovin montaa vielä.. Huoneessa ravasi jatkuvasti porukkaa
opettelemassa koneen käyttöä. Minä nappailin vaan ilokaasua ja pyöritin lantiota
jumppapallolla.

Supistukset eivät mielestäni koventuneet riittävästi ja yhdessä kätilön kanssa
päätettiin laittaa oksitosiini tippa. Samalla laitettiin ravinto liuosta.

Sinnittelin tihenevien supistuksien kourissa pallolla ja nojaamalla säkkituoliin
sekä naukkaamalla ilokaasua..

Kun todettiin että olin jo 7cm auki, tilattiin spinaalipuudutus.. Mikä autuus se
oli. Alkoi vaikuttaa heti, paljon nopeammin kuin epiduraali, jota käytin
aiemmissa synnytyksissä. Ainoa huonopuoli oli se, etten pystynyt liikuttaa
jalkojani kun alavartalo käytännöllisesti katsoen oli poissa pelistä, ihan kuin
halvaantunut. Puudutus laitettiin 16:15 ja poika syntyi 4 minuutin ponnistamisen
jälkeen klo 16:58..Ponnistin puoli istuvassa asennossa, jonka olen todennut
minulle parhaaksi ponnistus asennoksi..

Synnytys oli kaikista kolmesta helpoin ja ihanin. Tiesin mitä tahdoin ja tunsin
hallitsevani tilannetta kokoajan. Kätilö oli todella ihana ja yhteistyö pelasi
hyvin..

Poika painoi syntyessään 4110g (mikä oli minulle yllätys)eikä tullut tikkejä kun
en revennyt yhtään..

Neljäs synnytykseni

Tämän tekstin kirjasin nettipäiväkirjaani juuri ennen synnytykseen lähtöä:

21. kesäkuuta 2005 05:33
Puolen tunnin päästä ollaan jo lähdössä kohti MKS:ää. En kyllä ole saanu nukuttua Alkuyö meni ok saunan ja kävelylenkin väsyttämänä mutta neljän maissa ei enää uni tullu vaikka miten yritin ajatella että kotii tässä vielä kuitenkin tullaan ...

Nukun sitten päikkärit vaikka.

Nyt jos musta ei kuulu mitää vielä iltapäivälläkään niin olen jäänyt synnyttämään. Kerron sitten juhannuksena kaiken, kuu ei kerkee viestiä tuomaan tänne reissun takia. Itse on toiveissa että olen sitten viimestää pe tulossa kotiin...

Vaikka todennäköisintä on kyllä se että tulen tänää vielä kertomaa että lääkäri nauroi meidät pihalle sieltä polilta ja masun kanssa ollaan yhdessä koossa vielä kahdenviikonpäästäkin

Nyt pitää mennä kahville ja sitten menoks, ainakin pääsen ultran välityksellä kurkkimaan vointeja ja saan tietää kohdunsuun tilanteen. VAikka mihinkä se olis edistynyt kun ei kerta yhtää supistele

Tinttu ja Lillis toivottelee hyvää juhannusta kaikille jos ei nähdä!!!! 

Pikkuinen tyttäremme, neljäs lapseni syntyi keskikesällä:

Kävin torstaina 16.6. pelkopolilla kätilön kanssa juttelemassa. Olin käynyt siellä jo aiemminkin kaksi viikkoa sitten. Pelkäsin siis kovasti yliajalla olemista ja vauvan menettämistä ymmikä ei nyt liity varsinaiseen synnyttämiseen.Edelliset on kaikki käynnistetty, eli mulla ei ole ikinä lähtenyt oma synnytys käyntiin itsekseen. 16.6 olin kuitenkin jo aika loppu henkisesti ja se näkyi ulospäinkin. En saanut enää kunnolla nukuttuakaan. Kätilö varas mulle ajan seuraavan viikon tiistaille polille että lääkäri miettis käynnistystä. Viikkoja olisi sillon jo 39+6, joten sinänsä voisi ehkä käynnistääkkin. Minä en sitä uskonut olin varma että kotiin tullaan naurujen saattelemana. kakkosen aikaa kävin yliaika kontrollissakin 3:n kertaa kun aina vaan laitettiin kotiin.

21.6 Nousin ylös jo klo 4:05, kun uni ei enää tullut.. Aurinko paistoi, mutta oli vielä vähän viileätä. Jännitys kupli mahassa niin, että tyhjeni jännityksestä, vaikka yritin kuinka uskotella itselleni että kotiin tullaan varmasti masun kanssa. Keitin aamukahvit ja makoilin sohvalla lueskellen, enkä voinut keskittyä mihinkään lukemaani. Kissa piti seuraa siinä sohvanpäällä. Klo 5:30 äitini, joka oli tullut meille kesälomaa viettämään, nousi ylös. Juteltiin siinä niitä näitä. Kävin herättämässä miehen vähän kuuden jälkeen. Luin vielä sähköpostit ja kävin laittamassa viestiä listoille että lähden kohta polille. Nostin sairaalakassin autoon, vaikka vieläkin olin ihan varma koko reissun turhuudesta. Klo 7:00 lähdettiin ajamaan miehen kanssa kohti Mikkeliä. Mentiin aamukahville ensin ja mies söi tukevan aamupalan huoltoasemalla.

Polille saavuttiin vähän ennen kahdeksaa, oli tosi hiljaista vielä.

Pissinäytteen jälkee päästiin sydänäänikäyrään. Vauva oli rauhallinen, syke n 130 kokoajan. Toinen kai nukkui vielä.

Käyrän jälkeen paineet oli tosi hyvät ei mitenkään korkeat, alapaine 81. Ihmettelin että miten onnistuin saamaan niin matalat paineet siellä ja niin jännittyneenä.

Sitten odoteltiin lääkäriä. Odotustilaan tuli jo muitakin. Mietin vaan mielessäni että kaikki muut tietenkin kiirellisempiä käynnistettäviä ku minä että me ei sitten enää tietenkää mahdutakkaan saliin

Sama lääkäri ku viimeksikin otti vastaan ja oli heti sitä mieltä luettuaan mun paperit että voidaan alkaa jo käynnistelemään. "yritetään tehdä tästä päivästä vauvan syntymäpäivä"..Oli vaikeeta pidätellä sitä hymyä ja sisäisesti mä hymyilin tosi leveestiNiin helpottava päätös se oli!!!Ei sittenkään tarvitsisi juosta polilla ja oottaa viikoille 42++Lääkäri sanoi että kohdunsuu niin kypsä että vois kalvot puhkasta, mutta pitää silti kokeilla ensin tipalla että tuleeko supistuksia, jos ei niin sitten pitää ensin laittaa sytotecia eli sitä geeliä mikä kypsyttää kohdunsuuta.

Laittelin tekstiviestit kaikille ja odoteltiin että kätilö hakee saliin. Vähän aikaa meni ennen kun tuli, oli viemässä osastolle synnyttäjän ja vauvan. vihdoin kuitenkin päästiin saliin numero kolme.

sitten laitettiin oksitosiinitiputus päälle. Heti alko tuntua pientä supistelua. Puolen tunnin jälkeen kätilö kysyi että onko tuntemuksia. Kerroin että pienesti supistaa, joten päätettiin laittaa vähän enemmän tiputusta.Keinutuolissa istuin ja kerroin miehelle aina kun supistus alkoi ja mies katsoi välit kellosta. 8 minuuttia oli supistusten väli ja vielä oli siedettäviä.

Kohdunsuu oli n 3cm auki kun klo 11:35 kalvot puhkaistiin ja scalp piuha laitettiin vauvan päähän..Supistukset napakoitui saman tien. Sen jälkeen olinkin hyvin kiinni sekä tipassa että sydänäänikäyrässä. Pallon päällä istuin ja säkkituoliin nojasin, joka oli sängynpäällä. Ilokaasumaskista tuli yllättäen paras kaverini. Hengittelin kaasua ja nojailin säkkituoliin.

Alussa aukeaminen tapahtui hitaasti ja kohdunsuussa oli paksu reuna, tunnin päästä ei ollut auennut enempää mutta reuna oheni kuitenkin. Supisteli n 4minuutin välein ja ilokaasua otin sekä sillä pärjäsin. Sanoin että haluan spinaalin kuitenkin jossain vaiheessa. Kätilö ei ollut yhtään innostunut, ja joka kerta kun siitä puhuin sanoi jotain vastaan sitä spinaalia. Päätin kuitenkin että aion sen vaatia jos tuntuu liian kipeältä.

Ilokaasu alkoi sitten välillä mennä päähän eli alkoi pyörryttää ajoittain. En ollut koko päivänä mitään syönyt jännityksen takia ja synnytyksen aikana kun kysyivät haluanko ruokaa, sanoin etten ota. Päätin mennä sängylle että en sitten lattialle valahda jos vaikka pyörtyisinkin.

klo 14, kun kohdunsuu oli 4cm auki niin supistukset oli jo kipeitä. Ruvettiin miettimään sitä että millon olis järkevää se spinaali tilata. Kätilöä mietitytti se paksu reuna. Päätettiin kuitenkin vielä parin supistuksen jälkeen että nyt on aika se ottaa että sen vielä kerkee. Kätilöiden vuorokin vaihtui samalla ja kun minua valmisteltiin spinaaliin niin uusi kätilö esitteli itsensä samalla.

Nukutus lääkärikin tuli jo samalla ovesta ja lupasi että kohta helpottaa olo. Selkä pyyhittiin ja sitten lääkäri kokeili nikamien välit. Pikkuinen kuin itikan pistos tuntui selässä ja sit alkoi jo jalkoja lämmittää. Koko toimitukseen meni ihan hetki vain. Enää yksi supistus missä oli kipua ja sit ei mitään.Puudute laitettiin klo 14:35

Makailin vain ja jalat oli turrat . Aloin sitten täristä hirveästi ja kutinakin alkoi. Kutina johtuu fentanyylistä ja tärinä lihasjännityksen laukeamisesta ja osin myös lääkkeestä. Spinaali vaikuttaa sen vähä reilu tunnin joten sitten vain odoteltiin että pääsis jo kymmeneen senttiin.

Kellosta katseltiin aikaa että kohta mennyt 45 min. Kohdunsuu 6cm auki ja kätilö sanoi että niin nätisti häviää ja tuntuu että ihan sormiin aukeaa.

Reilu tunti puudutuksesta oli sitten 9cm auki mutta reunaa jäljellä vielä. Koeponnisteltiin vähän ähkäisemällä joten saatiin se reunakin häviämään.

Sitten hävis supistusten voima ja ei tullut ponnistamisen tarvetta selkeesti. Supistukset myös heikkenivät joten kun ponnistin piti käyttää enemmän lihasvoimaa. Ensin oltiin puoli-istuvassa asennossa ja vedin kahvoista ja jalat oli kätilöiden kainaloissa. Ponnistin ja ponnistin mutta mitää ei tapahtuntut. Kokeiltiin pari kertaa myös sitä että olin kontallani. Vauva ei vaan oikee laskeutunut sinne kanavaan. Oli kuitenkin tulossa alemmas.
Kylkiasentoakin kokeiltiin parin ponnistuksen ajan. Ei tuntunut hyvältä asennolta yhtää. Oli pakko pästä takas puoli-istuvaan asentoon. Sitten alkoi pään painaminen tuntua ja ponnistamisen tarve tuli. Supistukset olivat vaan liian heikkoja auttaakseen yhtään asiassa. Sain silti ihan lihasvoimin ponnistamalla vihdoin pään liikkumaan. Tunsin selkeesti että nyt on tulossa ulospäin. Paineen tunne oli valtava kun vihdoin pää tuli puoliksi ulos ja kätilö kielsi enää ponnistamasta. Ooteltiin siis että pää liukuu itse esiin ja näin vältymme repeämiltä. Haukoin henkeäni sillä oli kyllä synnytyksen kivuliain kohta. Sit pää tuli ulos ja hetken päästä myös koko lapsi. Niinhän se oli että toinekin tyttäremme tuli sitten avotarjonnassa ja siitä johtui myös laskeutumisen hitaus. Virallinen tarjonta oli avonainen eturaivotarjonta eli ensimmäisenä tuli otsa kun pitäis tulla takaraivo..Kätilö sanoi ettei olis kapeasta lantiosta mahtunut alakautta tai jos olisin ensisynnyttäjä ollut. Neidin syntymäajaksi tuli siis klo 16:24.

Jalkopäästä kuului vienoa vikinää ja sitten elävän oloinen parkaisu. Kätilöt onnittelivat tytöstä ja minä yritin jo malttamattomana kurkkia edes vilausta. Pikkuinen tummatukka nostettiin masun päälle ja siinä sitten ihmeteltiin toisiamme. Siihen nopeasti neiti myös rauhottui. Meillä oli lämpölamppu siinä joten saatiin rauhassa olla.

Napanuoran katkaisusta neiti ei tykännyt kun piti peitettä raottaa ja kääntyäkin mukavasta asennosta. Tytöllä on kyllä todella kantava ääni.

Sitten päästiin jo heti kokeilemaan ensi imetystä lämpölampun lämmössä. Kätilöt olivat hetken poissa kun me kokeiltiin imuja. Mulle tuli vaan aika huono olo siinä sitten kun se lamppu lämmitti ihan paahtamalla.

Kätilö vei sitten tytön pesulle ja punnitukseen ja minä menin suihkuun. Olo oli pikkuisen heikko johtuen varmaan suht pitkäksi venyneestä ponnistusvaiheesta, vaikkakin se myöhemmin kirjattiin kestäneeksi 9 minuuttia mutta laskeminen aloitettiin siitä kun oli laskeutunut kanavaan.

Kaiken kaikkiaan ihan hyvä synnytys vaikkakin meinas jo alkaa arveluttamaan kun ei meinannut tulla ulos kaikesta ponnitelusta huolimatta. Lopputulos on kuitenkin ihan sen kaiken vaivan arvoinen!!!

Neidin mitat oli 3150g ja pituutta 50½cm, hatun koko 33½cm
******
1348736.jpg






Viides vipeltäjä

Pääsiäisylläri kuoriutuu

psiismuna2.jpg picture by taehtiina

Masu vähän ennen synnytystä, eli pääsiäisyllärini



4.4. keskiviikko

Aamulla kun heräsin tunsin kipuilua ylämahalla aivan sen vauvamahan yläreunassa. Ei ollut jatkuvaa kipua mutta liikkuessa kipuili, varsinkin kumartuminen oli mahdotonta sekä kiertoliikkeet. Painellessa sattui tolkuttomasti. Ajattelin että nyt on mahalihaksetkin sitten revähtäneet. Kipuilua siinä oli ollut jo edellisenäkin päivänä ja valittelin neuvolakäynnillä sitä.
Kuuntelin oloani ja kun ei ollut mikään hyvä ja edellisen illan aikana alkanut kumma tärinäkin jatkui päätin soittaa neuvolaan että voisko sitä yliaika kontrollia aikaistaa yhtään kun olo menee koko ajan alaspäin. Terkkari sitten lupasi kysellä polilta ja soitti kohta takaisin päin. Kertoi että ohjeeksi olivat antaneet ettei yliaikakontrolliaikaa kannata perua mutta että, jos kipu on kovaa enkä kestä kotona voisin mennä päivystystapauksena synnärille käymään ,että katsotaan mikä siellä kipuilee ja että vauvalla on asiat hyvin.

Soitettiin perhetutulle ja vauvan tulevalle kummitädille, hän oli onneksi vapaana että pääsi meidän isompien lasten turvaksi tänne meidän käynnin ajaksi. Uskoin vahvasti siihen että joudun vielä takaisin kotiin ja jos yöksi jäisinkin niin seuraavana päivänä joutuisin vielä kotiin. Siis sairaalakassin otin kuitenkin mukaan. Lastenvahti saapui tuossa tuokiossa ja päästiin sitten lähtemään. Lapsenvahti oli sitä mieltä että ei enää mahan kanssa varmaan päästä kotiin. Olin naamaltani harmaa ja olo oli hieman sekava kun olin ottanut taas sellaisen panacodin, luullen sen auttavan kipuun. Kipu ei ollut hävinnyt mutta olo oli kurja.

Päivä oli aika harmaa ja kylmä kun ajeltiin sitten kohti sairaalaa. 25km matkalla ehdin jo ajatella vaikka mitä ja toivoa samalla kovasti että nyt kuitenkin sitten edes ultrataan, kokokin tulee selville samalla.

Saavuttiin pihaan eikä sairaalan edessä tietenkään ollut yhtään parkkipaikkaa. Ajettiin sairaalan isolle parkkipaikalle josta löytyi onneksi paikka. Mulle tuli ihan älytön pissahätä vielä ja sanoin miehelle että ensimmäiseksi etsitään sairaalasta vessa. Käveltiin ensiavun ovelle joka olikin suljettu, Ei auttanut kun kiertää koko sairaala ja mennä pääovesta sisään. On meinaa isot remontit tuolla sairaalalla.

Menin sitten vessaan jossa oli lappu että sitä siivotaan että pitää mennä toiseen vessaan. Sinne sitten laukkasin niin äkkiä kun mitä pystyin. Pyyhkiessä väänsi mahasta kun joutui kumartelemaan sen ison jättimahan kassa. Mietin että kiva kun ei enää edes omaa takapuoltaan pysty vessakäynnin yhteydessä pyyhkimään vaan liityn joukkoon lasten kanssa huutamaan että "pyyhkimään"

Saavuttiin polille ja kysyttiin että mihin mennä. Saattelivat meidät synnärin puolelle jossa kätilö otti meidät vastaan. Laitto minut käyrälle ja kyseli siitä kivusta ja näytin hänelle mistä koskee. Makoilin siinä käyrällä ja odoteltiin lääkäriä. Pian saapuikin lääkäri paikalle sattui olemaan vielä ylilääkäri ja tiesin hänen olevan erityisen hyvä lääkäri! Paineli mun mahaa ja kun hän osui siihen kohtaan mistä olin kipeä niin se todella sattui niin että näkyi mun naamastakin. Määräsi verikokeet otettavaksi ja sanoi että jään tarkkailuun. Pian tuli kätilö ja antoi mulle litalginia suoraan kankkuun. Kirveli pirusti. Sitten sain nousta jo istumaan ja alkaa pukemaan sairaalan vaatteita päälleni

Pääsin potilashuoneeseen eli tarkkailuhuoneeseen missä oli vesisänkykin. Mies haki autolta mun tavarat ja mut kytkettiin taas sydänkäyräkoneeseen. Makoilin taas käyrällä ja katsoin telkkaria, käyrälle piirtyi kokoajan myös supistuksia mutten tuntenut niitä juuri ollenkaan. Ultra oli luvattu tehdä vielä siinä illanmittaan. Laskin miehen kotiin jo lasten luokse. Lupasi tulla aamulla sitten takas jos vaikka kotiin pääsen tai jotain. Tässä välissä sain uuden kätilönkin. Nyt sitten alkoi se todellinen huoli kun sikiön sykkeet olivatkin yhtäkkiä kovin korkeat. 175 alimmillaan ja korkeimmillaan yli 200. Laite alkoi tuuttaamaan hälytystä vähän väliä että syke on liian korkea. Pian tuli lääkäri sitten paikalle että hän ultraa mutta joutuikin sitten sektioon siinä välissä. Kuulin kun kätilö soitti jonnekin ja varmisti että lääkäri tulee varmasti suoraan synnytyssalin kautta. Tässä vaiheessa mä aloin huolestua. Pian se lääkäri tuli ja sitten marssittiin ultraan. Ultrassa katsottiin sydäntä ja napavirtauksia ym. mitä en ees ymmärtänyt ja lääkäri kertoi vain että sydämessä on näkyvissä lisälyöntejä, rytmihäiriötä siis. Kyseli kaikkea että olenko perusterve ja syönkö lääkkeitä jne. Kerroin sitten vaan että sitä panacodia olin ottanut mihin olin saanut luvan edellisen lauantain käyntikerralla ihan synnärin lääkäriltäkin. Lääkäri lopetti ultramaisen ja teki sisätutkimuksen ja tarkasti samalla lapsiveden värin. Kohdunsuusta ei sanonut mitään (että onko kypsä tms.) Mua pelotti vain vauvan vointi enkä älynnyt kysyä mitään. Tutkimusten päätteeksi sitten lääkäri sanoi että "aletaan miettiä sitten synnytystä että Kuopiossa vai täällä" Hän sanoi konsultoivansa lastenlääkäriä asiasta. Mä olin ihan kauhuissani kun menin takaisin huoneeseen, mut kytkettiin takas käyrille ja sama hurja syke jatkui vauvalla. Itsellänikin sanoivat olevan syke 105. Lämpöä oli jo 37.7 kainalomittarilla. Odotin kauhuissani ja ainoa ajatus oli että mun puhelin on tuolla laatikossa enkä yletä siihen kun olen näissä piuhoissa kiinni.

Kätilön kanssa sitten juttelin ja hän sanoi että se Kuopioon siirto on mahdollista jos lääkäri niin katsoo tarpeelliseksi , sikiön sykkeiden takia lähinnä. Onneksi lääkäri tuli pian siihen ja antoi jatko ohjeet. Sain beetasalpaajan jolla piti saada sikiön sydänkäyrä hallintaan jonka jälkeen sitten voisin synnyttää Mikkelissä eikä tarvis Kuopioon mennä. Oli sitä mieltä että hurja syke saattaa johtua kodeiinista. Itse olin ihmeissäni sillä oma olo oli mennyt omituiseksi jo edellisenä iltana jolloin en ollut ottanut ees vielä sitä panacodia. Ihmettelin myös sitä omaa kohonnutta lämpöä.

Lääkäri kävi vähän väliä katsomassa vauvan käyrää ja hetken päästä ne olikin jo rauhoittumaan päin. Parin tunnin päästä lääkkeestä olivat jo aika normaalit vauvan sydänäänet ja normaali vaihtelu. Lääkäri sanoi että seuraavana päivänä synnytys käynnistetään. Olin lähestulkoon koko illan käyrällä ja kävin vain välillä vessassa sekä sain ruoan syödä pöydän ääressä. Katselin telkkaria ja soitin miehelle ja laittelin tekstureita tilanteesta. Illan aikana mulle laitettiin myös tippa valmiiksi käteen, teline ja tarvikkeet oli tuotu jo aiemmin eli kait ne kätilöt osasi ennakoida että niille tulee tarvetta.

Illalla vaihtui kätilö ja sain nukahtamis lääkkeen ja kehotuksen nukkua ja jos herään yöllä niin voisin soittaa kätilön laittamaan käyrälle mutta sitä varten ei herätettäisi. Heräsin sitten vähän kahden jälkeen vessahätään ja silloin laitettiin sitten käyrille taas. Tällä kertaa ei taas tullut riittävästi vaihtelua käyrään kun vauva oli lääkkeestä unelias, mahaa heiluteltiin mä join mehua siirryin istumaan keinuun jne., lopulta se käyrä vähän piristyi että kelpasi sitten. Tuohon meni sellainen pari tuntia kuitenkin eli neljän aikaa vasta pääsin takas nukkumaan. Tuolloin siirryin vesisänkyyn kun lonkkia särki niin kovin. Ai että siinä vesisängyssä oli hyvä nukkua!


5.4 Torstai
Aamulla heräilin jo ennen seitsemää ja taas makailin käyrällä jonkin aikaa, nyt ei tarvinnut kauaa olla kun se oli ihan ok. Aamupala ei mennyt alas juuri ollenkaan ja maha toimi ylikierroksillakin eli en tarvinnut edes peräruisketta, tosin kukaan ei sellaista mulle tarjonnutkaan.

Vähän yli kahdeksan tuli sitten kätilö hakemaan saliin ja puolen yhdeksän aikaan lääkäri puhkaisi kalvot ja sanoi että "synnytellään pois ettei tarvis enää huolehtia". Vesi oli hyvän väristä ja vauvan päähän laitettiin scalp. Kohdunsuun lääkäri sanoi olevan n 3cm auki ja reuna paksu. Kanavaa ei siis enää ollut ollenkaan. (olihan se tilanne sitten kypsynyt siitä kun olin rv 36+6 käynyt lääkärillä ja silloin oli kiinteä, kiinni ja 3cm)Supistuksia ei kuulunut. Oksitosiini tippa laitettiin vartin yli 9 ja pian sen jälkeen saapui mieskin saliin kysyen "ootko sä se mun oma punapääni" Ihana tunne kun se tuli , tuttu ja turvallinen hahmo. Pääsin sitten nousemaan ylöskin jo ja toivoin heti jo jumppapalloa ja ilokaasua valmiiksi kun supparit muuttuu tupakoiksi. Vessa käynnillä mulla oli sitten aina se tippateline mukana ja kaulan ympärillä ne piuhat siitä koneesta joka mittaa sydänäänet.

Sydänkäyrä oli kätilön mielestä monotonista joten synnytyslääkäri tuli paikalla ja päätti että otetaan hapetusverinäyte vauvan päästä. En tiennyt mitä se tarkoittaa ja tuossa vaiheessa kipeät supistukset olivat jo alkaneet. Jouduin siis sitten sängylle, jalat laitettiin telineisiin ja sidottiin nahkaremmeillä kiinni. Huoneessa oli lääkäri, kandi ja kaksi kätilöä. Jouduin maata selälläni jolloin supistukset tuntui kamalalta tuskalta,4cm auki olevaa kohdunsuuta venytettiin väkisin kun siihen laitettiin sellainen tötterö jonka läpi se näyte sitten vauvan päästä otettiin. Kipu oli aivan järkyttävä kohdunsuulla ja mä otin sitä ilokaasua niin että lopulta mä olin täysin pilvessä ja tuntui ettei tämä tapahdu mulle vaan mä olin jotenkin ihan muualla Kun näytteen todettiin onnistuneen, niin mä pääsin lopulta irti niistä telineistä ja kipu väheni. Mies silitti kokoajan mun tukkaa, se jäi mulle niistä kivun hetkistä parhaiten mieleen, miehen hellä käsi silittämässä mun tukkaa.

Lääkäri sanoi että hapetusarvo on tosi hyvä ja että vauvalla on kaikki hyvin, hän herkästi kuulemma ottaa sen näytteen uudestaan jos käyrä huononee, mua jo etukäteen pelotti että jos se pitääkin taas uusia


Sain taas nousta ylös ja jatkoin ilokaasun imemistä supistuskipuun ja välissä oli ihanan kivutonta. Supistukset tuli n 2-3min välein. Käyrää vahdittiin vähän väliä. Ilokaasu auttoi hyvin kipuihin. Kävin välillä vessassakin ja kätilö syömässä.

Pian sitten taas käyrä oli liian monotonista ja päätettiin uusia tuo näyte. Sama homma uusiksi ja mä tuskassa vedin sitä ilokaasua ja jalat tärisi telineissä. Ainoa asia mikä piti mua järjissäni oli se miehen käsi joka silitti mun hiuksia. Mietin jopa siinä tuskissani että toivon mukaan joku kertoo mitä mä oon käyny läpi tuota lasta synnyttäessäni jos se haukkuu murrosiässä mua "paskaksi mutsiksi".
Olin täysin ilokaasuhuuruissa, tällä kertaa ei kohdunsuun venyttäminen kuitenkaan sattunut ihan niin paljon kun ekakerralla ja se johtui siitä että kohdunsuu oli n 6-7cm auki. Tässä vaiheessa en enää noussut vaan tilattiin suoraan spinaali.

Spinaali laitettiin Ramstainin soidessa taustalla (mies kuunteli rock radiota) muistikuvieni mukaan n 13:15 tienoilla ja se vei hienosti kaiken kivun, sai vaan mut tärisemään ja palelemaan. Kutinakin alkoi melkein välittömästi. Sit vain makoilin ja ooteltiin.

Pian alkoi tuntua pikkuhiljaa supistus supistukselta pahenevaa painetta alapäässä. Tutkittiin mutta ei ollut kokonaan auki, montaakaan supistusta ei kuitenkaan mennyt kun jo paine tuntui myös peräsuolessa ja tällöin olin kokonaan auki n klo 14:15 (ajat saattaa hieman heittää oikeista kun ei toi kellon seurailu jäänyt päällimmäiseksi mieleen) ponnistamisen tarve ei kuitenkaan ollut vielä kovin selkeä ja vauvan pää ei ollut vielä tuloillaan joten makoilin kyljelläni ja annoin pään vain tulla sieltä sen enempää ponnistamatta. Kipu alkoi paheta supistus supistukselta ja spinaali hävisi pikkuhiljaa. Koeponnistettiin pari kertaa puoli-istuvassa asennossa mutta ei tapahtunut mitään koska ei vauvan pää ollut riittävästi tuloillaan..syke laski selällään ollessa joten mun oli pakko olla kyljellään vaikka se sattui tajuttomasti ja enimmäkseen selkään. Ponnistin pari kertaa kyljellään ja vauvan syke oli sellaista että kätilöiden kanssa päätettiin että nyt se ponnistetaan ulos. Kävin kunnon asentoon ja alettiin puskea päätä ulos. Kivut olivat hirvittävät. En muista oliko milloinkaan ollut aiemmissa synnytyksissä se paine ja kipu niin kovaa kuin nyt ponnistusvaiheessa. Oli pakko ponnistaa vaikka se kipu oli hirmuinen. Ponnistin ja ponnistin kaikin voimin, huusin kuin hinaaja ja pikkuhiljaa sain sen pään sen verran ulos että piti läähättäen odotella että väliliha venyy. Sitten ponnistettiin taas ja kipu senkun kasvoi ja kasvoi kunnes tuli suuri helpotus kun pää syntyi. Seuraavalla ponnistuksella hirmuisella karjunnalla maustettuna syntyivät hartiat ja koko lapsi luiskahti ulos. Se helpotus oli sanoin kuvaamaton. Ihana tunne että se on ohi nyt, ei enää koskaan. Lopulta siis tuli avotarjonnassa ja siitä pitkä laskeutumisaika (avotarjonta tarkoittaa että kasvot edellä syntyy kun pitäs tulla se takaraivo edeltä)Sain ihanan pienen ryppyisen vauvan ihoni päälle makoilemaan. Siinä se nyt oli pitkän odotuksen tulos, pieni yllätyspoikani.

Pienen pojan komeat mitat olivat 4150g ja 52,5cm eli oli se juuri niin kuin itse arvelin aika iso poika. Synnytyksen kesto n 5h ja ponnistusvaihe 12 min. Syntymäaika klo 14:42 (tikkejä ei tullut)

viskipupu.jpg picture by taehtiina

Matkalla sairaalasta kotiin eli tälläinen pääsiäispupu sieltä munasta kuoriutui <3