perjantai, 15. elokuu 2008

Hei kaikille

Kiitos kovasti onnitteluista. Kirjoittaa en kuitenkaan aio enää tähän blogiin. Mulla on toinen yksityisempi blogi johon kirjoitan enemmän juttua, lisään kuvia yms enkä halua tehdä sitä ihan julkisesti enää. Näin ollen ne jotka haluaa meidän elämää seurata tarkemmin lähettävät mulle sitten pyynnön osoitteeseen [email protected] , hyville blogitutuille voin salasanan antaa. :-)
Saa nähdä ehkä innostun joskus vielä blogeilemaan julkisemminkin, mutta nyt tuntuu ettei aika riitä siihen ja muutenkin on sellainen pesimisaika menossa..

Salasanan pyytäjiltä toivon sitten vastalahjasi osoitetta blogiin/päiväkirjaan jotta pääsen vastavierailulle :-)

Kiitän kovasti kaikkia odotusmatkalla mukana olleita. Haikein mielin suljen tämän päiväkirjan kannet. Jääköön se toistaiseksi tänne jos joku tätä vielä haluaapi lueskella.

Hyvää syksyä ja vauhdikasta loppuvuotta kaikille!

Tinttu ja kuusi kullanmurua <3

maanantai, 11. elokuu 2008

Onni saapui

7.8.2008 saapui Onni

Jos joku olisi mulle raskauteni aikana väittäny että mun vauva tulee syntymään itsekeen ilman käynnistystä ja vielä ennen laskettua aikaa, olisin nauranut. Eihän niin voi tapahtua mulle! Ei millään mulle, jonka kaikki synnytyksen on käynnistetty. Kuka minkäkin takia.

Oli joulukuun 2. päivä vuonna 2007 kun tein raskaustestin. Siihen tuli vastoin kaikkia kuvitelmiani, haalea toinen viiva. En voinut uskoa tuota testiä, vaan tein uuden ja taas uuden. Lopulta kasassa oli aikamonen pino testejä joissa oli se kuuluisat 2viivaa. Nuo kaksi viivaa siis vahvistuivat kokoajan. Lopulta kun sipulikori haisi pahalle ja muitankin oireita tuli, aloin uskoa raskauden olevan totta.
Pelkäsin kuitenkin kovasti ,että jos jotain meneekin pieleen. Jokaisen raskauden alussa on ollut pelot kovemmat, tuntuu että on lottovoitto nykyään jo pelkkä raskaaksi tuleminen, se että se menisi hyvin loppuun asti on kuitenkin aina epävarmaa. Mietin että millä todennäköisyydellä voisi kuudes kerta peräkkäin päättyä synnytykseen ja elävään vauvaan..Liikaa on tullut nettiä selailtua :-(

Alkuraskauden ultrassa 28.12. nähtiin kuitenkin elävä alkio ja aivan oikeassa paikassa. Ruudulla sykki pikkuinen piste, vauvan sydän. Raskaus oli totta. Kävin ostamassa sitterin.

Maha kasvoi nopeasti. Tammikuussa en enää olisi voinut piilottaa tilaani enkä kyllä halunnutkaan. Kannoin mahaani ylpeänä. Tuolloin kuitenkin kaikki muuttui..Näin sen odotusajan toisenkin puolen, millaista on pelätä joka päivä?! 19.1. lauantaina tapahtui käännekohta...
Aloin vuotaa verta rv 10+2 Ikean reissulla.Mentiin syömään sinne ravintolaan lihapullia. Jonossa ollessa tuli puheeksi edellä olevan kanssa että meille tulee kuudes lapsi, olin ylpeä mahastani ja sen sisällöstä.
Ensimmäiset kivun kouraisut tuntuivat syönnin jälkeen ja vessassa pyyhkiessä paperissa oli verta. Sydän jätti lyönnin väliin. Toivoin ettei sitä tulisi enempää. Kivut kuitenkin jatkuvat ja kun menin uudelleen vessaan tuli verta jo enemmän ja se oli ihan punaista. Sanoin ystävälleni että kyseessä on keskenmeno, nyt pitää soittaa jonnekin päivystykseen tai johonkin..Sillon tuntui ensimmäinen hulahdus. Onneksi käsilaukussani oli sellaisia rättejä mukana, olin laittanut niitä varuiksi housuun ettei menis likaisiksi kaikki paikat. Miehellekin siinä sitten soitin ja kerroin tilanteen. Mies puhelimessa neuvoi mihin mennä. Kaikenlaisen sekoilun jälkeen suunnistimme kohti naistenklinikkaa. Pääsin sisään ja siellä pienessä naistenklinikan tarkkailuhuoneessa tein jo surutyötä ja luovuin lapsestani. Lapsesta joka oi saanut alkunsa yllättäen ja jonka odotukseen olin vasta alkanut tottua. Käskin miehen viedä vauvan sitterin piiloon varastoon.Edessä oli
vielä karu totuuden paljastava ultra tutkimus . Odotin kuulevani sanat "kohtu on tyhjä"..
Lääkäri kuitenkin pyöritteli ultraa mahani päällä ja sanoikin vastoin kaikkia odotuksiani että mahassani pyöri elävä ja vilkas sikiö. Koko vastasi viikkoja 10+4. Miten sitä voikaan hetkessä alkaa rakastaa lähes vento vierasta ihmistä. Olin kapsahtaa lääkärin kaulaan silkasta onnesta. Mun vauva olisi elossa. Tosin siitä hetkestä alkoi huoli. Jokaisella vessa käynnillä pelkäsin että verta alkaa taas tulla. Vuodon perimmäinen syy kun ei koskaan täysin selvinnyt. Vuotoa jatkui enenmmän ja vähemmän viikoille 17+ jonka jälkeen se loppui kokonaan. Peloista en silti päässyt enää. Onneksi olin ostanut koti dopplerin jolla pystyin kuuntelemaan vauvan sydänääniä ja liikkeitä. Tukenani oli myös hyvä ystäväni joka valoi muhun uskoa ja toivoa, hän oli lähes valmis kätilö joten uskoin hänen tietävän näistä jutuista! Vieläkin pidän häntä tämän lapsen erityisenä "haltiatarkummitätinä" kun eli niin tiiviisti mukana mun odotuksen vuoristoradalla.

Sokerirasituksessa jäin kiinni paastoarvosta ja rv 30+ sairaalan sokerikäyrän jälkeen päätettiin aloittaa insuliinihoito. Loppuraskaus sujuikin sitten jatkuvan sairaalassa laukkaamisen , sokerin mittaamisen, syömisen tarkkailun ja insuliinin pistämisen merkeissä. Kasvava masu ja sen sisällä potkiskeleva pikkuiseni kuitenkin oli syy jonka takia olisin tehnyt mitä vaan.

Viikkojen huvetessa ja mahan laskeutuessa yhä alemmas aloin pienesti toivoa että jospa edes tämän viimeisen kerran mulla synnytys käynnistyisikin itse. Ennakoivia oireitakin oli kuten kuukautismaiset polttelut silloin tällöin ja muutama kipeämpi ennakoiva supistus harvakseltaan. Näitä oli siis sillon tällön rv 37 tienoilla.

38+tuli sitten noita kipuja enemmänkin ja ne kesti pitkään. 4.8 kun aamulla nousin sängystä ja tuli tuo polttava kova kipu eikä se mennyt lainkaan ohi, päätin käydä lääkärissä tarkistamassa että kuuluuko varmasti asiaan. Lääkäri katsoi kohdunsuun ja paineli mahan ja päätti laittaa mut polille näytille.
Polilla sitten lääkäri ja erikoistuva lääkäri sydänkäyrän perusteella ja ultralla katsottuaan totesi että kaikki on vauvalla kunnossa joten ei hätää. Sisätutkimuksessa kaulaa 2cm ja kohdunsuu 2cm auki, sisäsuu vähän napakka vielä. Molemmat lääkärit pyöräyttivät kalvoja irti kohdunsuulla..Aloin siitä hetkestä valua veristä limaa joka itseasiassa jatkui hamaan syntymään saakka...Supistuksista varoiteltiin. Niitä ei kuitenkaan mitenkään alkanut heti tulemaan. Käytiin miehen kanssa syömässä eikä mulla ollu ruokahalua juuri lainkaan. Yritin kuitenkin urheasti saada syötyä, jos vaikka pian jo synnyttäisin.
Mahakin tuntui olevan entisä roikkuvampi jos vaan mahdollista

 

Illalla alkoi supistella klo 22 tienoilla ja niitä tuli n 20 min välein. Klo 2:00 kuitenkin loppuivat kokonaan ja loppuyön sain nukkua. Puhelimella tuli kyllä usea tekstiviesti miehen kanssa laitettua. Mies oli meinaa yövuorossa. Naureskeli että aamulla pitää kurkata peiton alle josko vauva onkin yöllä tullut ulos..Mutta niin se supistelu vaan loppui.

Seuraavana päivänä harvakseltaan supisteli ja limatulppalimaa valui. Kävin neuvolassa ja sovittiin että yliaika kontrolli varataan sitten jo seuraavalla viikolla. Tosin toivottiin etten enää menisikään. Itse en uskonut että mihinkään synnyttämään pääsisin.Päätettiin lähteä kahvittelureissulle sukulaisia katsomaan muutaman kymmenen kilometrin päähän suvun kesäpaikkaan. Mökille kun mentiin, alkoi matkalla autossa supistella vähän väliä. Parhaimmillaan 8min välein. Mökillä sitten kun kahvilla istuttiin supisti vaan pari kertaa siten että huomasin sen, en edes kelloa katsonut. Kotimatkalla taas suppaili, mietin että ei niistä hyötyä olisi kun tulevat niin harvoin eivätkä kovene edes.
Mies meni töihin ja mä nukuin yön ilman yhden yhtä supistusta.Aamullakaan ei mitään tuntunut missään..

Keskiviikkona illalla alkoi sitten sohvalla makoillessa supistella. Muutama hassu siis tuli, oltiin miehen kanssa kokeiltu sitä yhtä ässää Wink ja ajattelin sen provosoineen ne pari supistusta. Niitä sitten jatkui aina silloin tällöin. Väli n 15-10 minuuttia. EI kuitenkaan mitää hirmukipeitä tuntuvia kuitenkin. Surffailin illalla koneella ja koko ajan tuntui supisteluita. Menin lopulta sänkyyn mutta nukkumisesta ei tullut mitään sillä heräsin vähän väliä supistukseen. Juoksin vessassa kun kokoajan pissitti, surffailin, lueskelin, viestittelin miehen kanssa mutta nukutuksi en saanut. Vasta joskus aamulla nukahdin pariksi tunniksi ja kun heräsin oli supistuksetkin tauonneet. Otti kyllä jo suunnattomasti päähän, tuntui että mitä hyöytyä on supistella jos ei pääse sitten synnyttämään.

Mies meni yövuoron jäljeltä nukkumaan ja minä lepäilin sohvalla. Pienet oli olleet pari yötä Väinön kummitädillä kylässä ja ne tulikin kotiin juuri kymmenen aikaan aamulla. Siinä sitten Väinön päiväunien aikaan alkoi taas supistuksia tulla 20 min välein. Soitin neuvolaan ja kysyin että mitä tehdä noiden yöllisten supistusten kanssa kun ei nukkuakkaan voi, neuvolan täti antoi ohjeeksi että mene tyrkylle jos alkaa taas supistella niinkuin kuin sillon yöllä, tarkistavat ainakin tilanteen. Päätin että seuraavan kerran kun tulee taas n 10 min välein supistukset niin sit lähdetään.

Mies nousi yövuoro unien jälkeen ylös n klo 13 ja mä sanoinkin että kun/jos alkaa suppailla tiheämmin niin meillä on se lähtölupa.
Menin lenkille, kävelin reipasta tahtia sellaisen pikkuisen lenkin minkä pystyin juuri kävelemään ennenku vessahätä iskisi. Vauvan pää ja supistukset painoivat niin kovin virtsarakkoa että pissihätä supistellessa tuntui olevan kokoajan päällä.

Kotiin tultua alkoi tuntua supistuksia sitten jo seisaallaankin ja tosiaan tuntui että se välikin tihenisi. Päätettiin hieman vielä kypsytellä tilannetta Wink. Sen jälkeen sitten päätin että nyt mennään kyllä näytille, makuu asenossa kun tuntui taas supistukset tulevan n 10 min välein. Soittelin synnärille että voidaanko tulla käymään varmistamaan tilannetta kun miehen pitäisi taas mennä yöksi töihin. Juuri oli lehdessä se otsikko että vauva syntyi autoon...
Saatiin sieltäkin lupa tulla ja lähdettiin lapsen vahdin saavuttua ajelemaan. Tuntui turhalta ottaa sairaalakassia mukaan, mutta varuiksi kuitenkin sen otin. En vaan uskonut että siitä vielä sitä kunnon lähtöä tulisi, olin varma että kotiin käy tie vielä.

Autossa alkoi taas supistaa, mikäköhän siinä onkin että autossa istuminen provosoi niitä alkamaan aina...
Ensimmäinen napakka tuli R-kioskin pihalla kun miehen piti vielä lotto käydä viemässä ennen lähtöä..
Välit oli sitten n 6 min kun sanoin miehelle aina millon alkaa. Niissä alkoi selkeästi olemaan jo vähän tehojakin.

Päästiin sairaalalle ja käveltiin äitiyspolin läpi synnärin puolelle. Kätilö otti meidät vastaan. Kello oli silloin n 3. Päästiin sitten heti ensimmäisenä käyrälle. Olin ihan varma ettei tule yhtäkään supistusta kun niitä pitäisi siihen käyrään saada näkymään. Ihmeekseni niitä kuitenkin alkoi siihen paperiinkin piirtymään ja ihan selvinä huippuina näkyvät ja myöskin tuntuivat, välit oli edelleen 6 minuuttia. Kätilöillä oli vuoron vaihto juuri menossa.Maattuani siinä reippaat puoli tuntia tuli uusi kätilö paikalle ja katsottiin kohdun suu. Kaulaa oli n 1cm ja kohdun suu auki n 3cm, venyttäen jopa 4. Supistuksia ei kohdunsuun tutkimisen aikana tullut yhtään vaikka sitä odoteltiin että olis nähnyt painuuko vauva alaspäin supistuksen aikana. Kätilö irrotteli kalvoja todella rankalla kädellä, näin tähtiä sen aikana kyllä. Kehotti meidät kävelylle vähäksi aikaa ja tunnin päästä katsottaisiin eteneekö tilanne eli synnytyksen käynnistyminen ei ollut vielä varmaa.

Mentiin sairaalan kanttiiniin, koska matkalla tuntunut ensimmäinen tuju supistus oli niin napakka etten uskaltanut mihinkään pitkälle mennä. Niitä alkoi heti tulla jo n 3-4 min välein. Pysähdeltiin aina kun supisti ja alapäätäkin vähän jomotteli. Käveltiin siis suht hidasta vauhtia. Otettiin kahvit ja ostettiin se lehti jossa kerrottiin vauvan syntyneen autoon matkalla sairaalaan. Mietin että en kyllä taida uskaltaa enää kotiin lähteä ainakaan että mies menisi töihin. Lapsen vahdin saaminen uudestaan paikalle+ mies töistä kotiin ja sairaalaan lähtö veisi niin paljon aikaa että lehden otsikon toistuminen kävi todella silloin mielessä.
Puhuminen supistusten aikana ei enää onnistunut. Näpyttelin viestejä että mahdollisesti synnytys on käynnissä.

Mentiin takaisin synnärille n klo 16 ja olin käyrällä taas. Nyt supistukset oli paljon napakampia, vuoret paperilla korkeampia ja ne tulivat tiheämmin. Kohdun suu oli tutkiessa jo vähintään 4cm auki.Kätilö sanoi ettei kotiin ainakaan enää mentäisi sillä kalvorakko jo pullotti. Mietti että koska kohdunsuu oli niin pehmeätä höttöä ettei pysty sanomaan onko kanavaa lainkaan niin jos lääkäri tutkisi sen ja mahdollisesti laittaisi kalvotkin puhki. Alkoi olemaan selvää että vauva todella syntyisi jos ei sen niin seuraavan vuorokauden puolella. Tästä eteenpäin en enää kellon aikojakaan pahemmin muista.

Sain valmisteluhuoneeseen myös ruoan, mutta en sitä kyllä pystynyt syömään. Söin vain ruusunmarja kiisselin ettei verensokeri laskisi liian alas.Mies lähti syömään tässä välissä.

Menin suihkuun lievittämään kipuja, kuuma vesi lievitti oloa hyvin. Viihdyin suihkussa tosi pitkään. Nautin siitä että kerrankin ilman piuhoja. Suihkun jälkeen sain sairaalavaatteet ja niiden pukeminen alkoi olemaan tuskaa napakoiden supistusten aikana. Jouduin nojaamaan ja pyörittämään selkää supparin aikana, niin kipeitä ne jo olivat. Ilokaasu alkoi olemaan jo mielessä.

Siirryttiin saliin joskus kait kuuden maissa,tässä vaiheessa ilokaasu auttoi vielä ihan hyvin.

 

Joskus seitsemän maissa kävin uudelleen kuumassa suihkussa kätilön suosituksesta. Kohdunsuu oli auki n 4-5 cm mutta vauvan pää oli ilmeisesti tulossa avotarjonnassa koska kätilö ei tuntenut aukileita. Pitäisi siis olla pystyssä ja ajateltiin kuuman suihkun rentouttavan jolloin avautuminen edistyisi. Suihku tepsi kipuihin suht hyvin , ne olivat kyllä muuttuneet todella teräviksi ja vetivät napakasti ristiselkään niin että suihkuttaa piti vuoroin selkää, vuoroin mahaa. Tuli huono olo kuumassa höyryssä ja ikävöin ilokaasumaskia. Päätimme miehen kanssa palata saliin. Olo "kuivalla maalla" ilman suihkua oli aika tuskallinen..Onneksi sali oli ihan vieressä joten pääsin kiinni ilokaasumaskiin. Kaasu ei enää kunnolla vienyt sitä kipua pois, mutta tehosi jotenkuten..

Aika pian kivut kuitenkin kovenivat sen verran paljon että en pystynyt enää jumppapallon päällä istumaan. Alapäähän painoi kovasti ja kipu oli hirvittävä. Aloin pyytää puudutusta. Kätilö sanoi että kalvot pitää puhkaista ja tippa laittaa sitten. Kello oli lähempänä kahdeksaa kun kalvot puhkaistiin ja tippa laitettiin käteen. Tipassa oli siis keittosuolaliuosta. Kätilö venytteli kohdunsuuta samalla kun kalvot puhkaistiin kaiketi päästäen vedet valumaan vauvan pään takaa joka puolelta. Tässä vaiheessa aloin olemaan jo todella kipeä.
Pian supistuskipu räjähti niin valtavaksi tuskaksi että aloin huutaa kivusta. Aina kun tuli uusi supistus yritin epätoivoisesti kiskoa ilokaasua joka ei auttanut yhtään..N 3 piiiitkää supistusta tuli näin ja pian aloin vaipua kummalliseen tilaan. En ollut enää huoneessa läsnä. Kuulin kummaa surinaa ja yksi ääni voimistui kuulumaan kokoajan. Kaikkien huoneessa olevien ihmisten äänet hävisivät pois kokonaan..Joku otti ilokaasumaskin kädestäni irti, se oli kouristuneessa otteessani mutten pystynyt edes sitä hengittämään kun en voinut edes liikkua.

Mietin että olenko jossain poissa vai tässä, kunnes kauhea repivä poltto alkoi taas. Selkä putsattiin puudutusta varten ja poltto alkoi tuntua jo ponnistustarpeelta. Puuduttaja tuli ja alkoi laittaa puudututsa ja samalla tuli hirvittävä työnnättävä poltto, piti olla paikallaan ja kestää vaan. Suoli tyhjeni siinä samalla, mietin että meinaako se vauva tulla nyt justiisa pihalle..
Mut käännettiin toiselle kyljelle että puudutus tulisi tasaisesti. Kivut oli hävinneet ja olo oli taas läsnä oleva. Mut toivotettiin takaisin tälle planeetalle. Sanoin että tuntuu jo paineen tunne alapäässä, että olisko syytä tarkistaa kohdunsuu. Se oli jo silloin sen 10cm auki. Vauvan syke alkoi olemaan hidas. Piti ponnistella jo vähän että lapsi laskeutuu kanavassa, ihan ilman ponnistuksen tarvettakin siis. Olin ensin selälläni mutta päätettiin että käyn vähän kyljelleni jos syke paranisi. Otin välillä happea ilokaasumaskista. Kun alkoi tuntua taas se paine päätettiin että harjoitus ponnistan taas vähän vauvaa kun edelliselläkin supistuksella tuli monta senttiä lähemmäs kohdunsuuta siten. Yllätyksekseni vauva liukui ulos siinä harjoitusponnistuksen aikana ja vauva siis syntyi ilman mitään hirvittävää ponnistelua ja työntämistä. Helposti vain liukuen ulos kohdusta. Pään synnyttyä kuului jo ensi parkaisu, sitten solahti koko vartalo ulos. Lyhyen napanuoran takia vauvaa ei saanut kuin juuri ja juuri tyhjenneen mahani päälle. Kun napanuora oli katkaistu niin sain vauvan siten kokonaan syliini.

Onni4.jpg

Ihmetyksekseni Viipolla oli sitten kuitenkin pippeli, näin oli meidän "jokatoinen tyttö, jokatoinen poika-rytmi" katkaistu. Tämä vauva on siis todellinen oman tiensä kulkija sillä sai alkunsa yllättäen ilman kiertoa (enhän mä voisi siten tulla raskaaksi) syntyi ihan itse ja ennen laskettua aikaa (eihän mun synnytykset käynnisty) ja vielä olikin poika. Meidän pieni leijonapoikamme oli siis syntynyt. Päässä on tukkaa enemmän kuin kenelläkään lapsellamme aiemmin, näin ollen rock konsertin jälkimainingeissa tehty vauvamme omaa hyvän rokkaritukan, oikean leijonanharjan. Tulevaisuus näyttää sitten , millainen omien polkujensa kulkija pikkuisesta kuopusvauvastamme kehittyykään. Kuopukseksi hän siis jää sillä tämä oli meidän viimeinen vauvamme, emme tule enää palaamaan synnytyssaliin synnyttämään.
Kaiken kaikkiaan synnytyksestä jäi hyvä mieli, olihan se luonnollinen ja itsestään käynnistynyt.Lopputulos oli kuitenkin niin ihana, maailman paras palkinto henkisesti rankan raskauden jälkeen.

Synnytyksen kesto: 1 vaihe 4h34min
2vaihe 3 min
tarjonta avonainen (pitäähän sitä jotain tehdä samalla tavalla kuin muutkin)
Vauvan mitat 3830g ja 52cm , hattu 35,5

perjantai, 8. elokuu 2008

Viipo tuli maailmaan

Kovan ja yllättävän urakan päätteeksi syntyi pieni poikavauva meille 7.8. Klo 20:48. Mitoin 3830g ja 52 cm..Kerrankin ihan ilman käynnistystä ja kokemus oli muutenki n ihana joskin kivulias..Palaan kertomaan tarkemmin kun kotiudutaan.. Terv Tinttu ja Viipo n 5tuntia

keskiviikko, 6. elokuu 2008

Huokaus

Sohvalla makoillessa pari todella kipeetä supistusta mut niin ne vaan taas loppui enneku ees ehti alkaakkaan Brick wall Pitää vielä kiusata ja nostaa toivoa sit kuitenkaan ei mitää tapahdu Sad
Olis sit kokonaa supistamatta kerta ei mitää auta. Luin just jonku lääkärin kommentin epäsäännöllisistä suppareista, ettei ne ees vaikuta kohdunsuulle jos eivät ole säännöllisiä ja kestä pitkään Shocked

Olis pikkusen helpompi oottaa sinne käynnistykseen asti jos sit ei suppailis ollenkaan kerta ei voi puhjeta kalvot tai synnytys oikeesti käynnistyä Angry

Alkaa päänuppi vissii vähä kypsähtää

maanantai, 4. elokuu 2008

Lääkäriraporttia

Lääkäris kävin, lääkäri lähetti saman tien polille kontrolliin josta just tultii kotiin.

Kanavaa on se 2cm pehmeä ja 2cm auki. Kipujen syy ei selvinny mut jos pikiä ja kovia kipukohtauksia tulee niin on mentävä uudelleen polille. Vauvan painoarvio tällähetkellä 2,9-3kg eli mikään iso ei todellakaan ole tulossa. Saman kokoinen oli meidän neljäs lapsi joka syntyi kesäkuussa 2005

Yliaikakontrolliin pitää hieman aiemmin mennä kuin 41+3 mut sen varaan sit neuvolan kautta.

Kalvoja irroiteltiin (eli sisätutkimuksessa tehtiin kunnon pyörätykset) ja sen jälkeen onkin valuskellut sit veristä limatulppaa. Verisestä vuodosta varoittelikin kyl et sisätutkimusen jälkee voi tulla. Kanavan sisäsuu oli vielä hieman napakko joten toivon mukaan se kypsyttää nyt sen kanavan sit kokonaan. Jos vaik viikon päästä pääsis jo toimiin tai vaik viikonloppunakin

Jos ei ite käynnisty niin elättelen toivoa että jospa ne käynnistäs vähä aiemmi ku 42+